Tarjoaa ilmaisen sisäänpääsyn Kallavesj’ -messuille.
 
Yläbannerin logo
 

Uutiset

 

Kallavesj’-messut kääntää katseet uuteen virkeään veneilykauteen – näyttelypaikat on viety ennätyksellisen vilkkaasti

Maanantaina 5.2.2024

Odotettu Kallavesj’-messuviikonloppu koittaa huhtikuun ensimmäisenä viikonloppuna. Veneilyn ja vesillä liikkumisen vastuullisuus on tänä vuonna vahvasti esillä.

Kallavesj’-messut täyttävät Kuopio-hallin perjantaista sunnuntaihin 5.–7.4.2024. Ilmaisen sisäänpääsyn messuille tarjoaa Savon Sanomat.

Odotetun veneilyyn, matkailuun ja vapaa-ajan viettoon keskittyvän erikoistapahtuman näyttelypaikat ovat täyttyneet tänä vuonna ennätystahtiin, ja valtaosa paikoista on jo varattu.

– Tällä kertaa mukana on myös sellaisia venemalleja, joita ei Kallavesj’-messuilla ole aiemmin päästy näkemään, kertoo messupäällikkö Jani Kelo.

Tapahtuman järjestäjä Kuopion Pursiseura ry haluaa tuoda tapahtumassa esille hyviä veneilytapoja ja -taitoja, veneilyturvallisuutta sekä ympäristön huomioimista. Tapahtuma tarjoaa paljon mielenkiintoista nähtävää sekä monipuolisia tietoiskuja veneilijöille. Ohjelmaa on myös perheen pienimmille.

– Veneilyn ja vesillä liikkumisen vastuullisuus on vahvasti esillä messuilla tänä vuonna. Tapahtumassa kuullaan hyviä vinkkejä siihen, miten jokainen vesillä liikkuja voi omalta osaltaan ottaa vastuullisuuden huomioon omassa toiminnassaan, Kelo sanoo.

Tapahtuman taustalla on yli sadan vapaaehtoisen Kuopion Pursiseuran jäsenen joukko. Messuilla pääsee tutustumaan myös seuran toimintaan, kuten monipuoliseen koulutukseen ja vapaisiin venepaikkoihin.

Viime vuonna tapahtumassa vieraili yli 15 000 kävijää, ja näytteilleasettajia oli lähes sata. Vuodesta 1964 järjestetty tapahtuma kokoaa vesillä liikkumisesta kiinnostuneet yhteen ja tarjoaa elämyksiä koko perheelle.

Kallavesj’-messut ovat avoinna perjantaina 5.4. kello 11–18, lauantaina 6.4. kello 10–18 ja sunnuntaina 7.4. kello 10–16. Ilmainen bussikyyti kuljettaa messuille keskustasta noin 30 minuutin välein.

 

Yhteistyössä